Onko laihuus vahvuutta kiipeilyssä?

Painoindeksin vaikutus greidiin.

Kiipeily on laji, jossa kamppaillaan painovoimaa vastaan, ja siksi monelle kiipeilijälle painon pitäminen mahdollisimman alhaisena voi tuntua houkuttelevalta. Toisaalta kiipeilyssä tarvitaan voimaa ja lihaksia, toisaalta ylimääräinen paino voi olla taakka. Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Yritän tässä tekstissä tuoda esiin sitä, mitä aiheesta tiedetään tutkimusten perusteella. Lisäksi kerron, miltä asia näyttää viime keväänä suomalaisten kiipeilijöiden joukosta kerätyn aineiston perusteella.

Tiedetään, että liian vähäisestä syömisestä on haittaa niin urheilun kuin muunkin elämän kannalta. Liian vähäinen energiansaanti on yhdistetty urheilijoilla suurempaan loukkaantumisalttiuteen, lisääntyneisiin sairaspoissaoloihin ja alhaiseen mielialaan. Lisäksi sen on todettu häiritsevän palautumista, lihasten glykogeenivarastojen täyttymistä sekä proteiinisynteesiä, eli tekijöitä, jotka ovat suoraan yhteydessä suorituskyvyn säilymiseen ja kehittymiseen. Käytännössä energiavaje siis häiritsee hermolihasjärjestelmän toimintaa eikä ole ihme, että ainakin juoksijoilla, soutajilla sekä uimareilla alhaisen energiansaannin on todettu olevan yhteydessä heikentyneeseen suorituskykyyn. Lisäksi liian vähäinen energiansaanti voi johtaa hormonitoiminnan häiriintymiseen ja luuston heikkenemiseen niin miehillä kuin naisillakin.

Liian vähäinen energiansaanti on siis mm. voiman kehittymisen ja ylläpidon kannalta huono asia, mutta koska toisaalta kiipeilyseinällä vastuksena on oma paino, ei liiallinen energiansaantikaan ole hyväksi. Liian vähäisellä energiansaannilla kitkutteleva kiipeilijä A saattaa olla huonotuulinen, heikko, loukkaantumisaltis ja palautua hitaasti. Kiipeilijä B, joka syö liikaakin, saattaa olla absoluuttisesti erittäin vahva ja nostella hirmuisen painavia rautoja, mutta koska B:llä on paljon painoa, suhteellinen voima jää alhaiselle tasolle ja oman painon liikuttaminen kiipeilyreitillä on raskasta. Kiipeilijä C syö riittävästi ja sopivasti, jaksaa treenata kovaa ja hyvillä mielin, palautuu ja samalla tekniikka sekä voimat kehittyvät. Kuinka olla kuin Kiipelijä C?

Voisi olettaa, että on olemassa jonkinlainen alue, jolle kiipeilyn kannalta optimaalinen kehon paino asettuu. Sitä, kuinka kapea tai leveä tämä alue on ja mihin kohtaan se sijoittuu, on mielenkiintoista tutkia. Henkilökohtaiset erot voivat olla suuria,  mutta isossa mittakaavassa aiheesta voidaan saada tietoa tutkimalla painoindeksin ja maksimaalisen kiipeilygreidin suhdetta. Vaikka isoissa väkijoukoissa painoindeksi (BMI eli paino jaettuna pituuden neliöllä) on suhteellisen helppo tapa vertailla ihmisten painoa pituuteen suhteutettuna, yksilötasolla BMI on kuitenkin vain suuntaa antava. Tämä johtuu siitä, että lihaksikas vartalo painaa enemmän kuin saman kokoinen, mutta vähemmän lihaksikas vartalo. Samasta syystä urheilijoiden BMI:n vertaaminen muuhun väestöön saattaa olla harhaanjohtavaa. BMI on eri asia kuin rasvaprosentti tai kehon koostumus, vaikka monesti onkin näihin yhteydessä.

Kiipeilijöitä koskevat tutkimukset ovat olleet ristiriitaisia sen suhteen, löytyykö BMI:n ja kiipeilytason väliltä jonkin suuntainen yhteys. Grønhaugin (2019) aineistossa (n=667) yhteyttä ei löytynyt: painoindeksillä ei ollut vaikutusta kiipeilytasoon. Grønhaug selittää tulosta sillä, että keho sopeutuu painoonsa joutuessaan jatkuvasti harjoittelemaan sen luonnollisesti tarjoamalla vastuksella ja siksi BMI:llä ei pidemmän päälle ole merkitystä. Toisessa tutkimuksessa (Joubert, Gonzales & Larson 2020, n=498) oli päädytty erilaiseen lopputulemaan, sen perusteella vaikutti siltä, että vaikeampia reittejä kiipeävillä sporttikiipeilijöillä olisi keskimäärin hieman alhaisempi BMI kuin helpompia reittejä kiipeävillä.

Pääsin itse tutkimaan suomalaista, keväällä 2021 kerättyä aineistoa (n=423). Sen mukaan vastaus BMI:n ja greidin väliseen suhteeseen ei ollut ihan yksiselitteinen. Kun ensin vertasin BMI:n keskiarvoa eri greiditasoilla, näytti siltä, että BMI on keskimäärin alhaisempi niillä, jotka kiipeävät vaikeimpia reittejä, ja korkeampi niillä, jotka kiipeävät helpompia reittejä (ks. taulukko alla).

En halunnut jättää analyysia tähän. Ajattelin, että kiipeilijöiden joukossa on myös ruumiinrakenteeltaan keskivertokansalaista ja etenkin keskivertokiipeilijää selvästi raskaampia ihmisiä. Heiltä kiipeily vaatii enemmän voimaa, ja siksi vaikeampien reittien kiipeäminen saattaa olla harvinaisempaa.Helpomman pään reittejä kiipeävien joukossa painavampia kiipeilijöitä on mahdollisesti enemmän, mikä saattaa vaikuttaa BMI-keskiarvoihin. Päädyin siis tutkimaan vielä varianssianalyysin avulla, miten kiipeilijän BMI on yhteydessä greidiin silloin, kun mukana on vain kiipeilijöitä, joiden BMI jää tietyn arvon alapuolelle.

Varianssianalyysin perusteella kävi ilmi, että BMI näytti olevan käänteisesti yhteydessä maksimaaliseen kiipeilytasoon tilastollisesti merkitsevästi vain silloin, jos se oli 27 tai enemmän. Jos se oli alle 27, BMI:n ja kiipeilytason välillä ei ollut yhteyttä. Yksin miehiä tutkittaessa vastaava luku oli 25, ja naisilla 27. Naisten kohdalla oli viitteitä siitä, että myös BMI, joka oli enemmän kuin 23, saattoi jossain määrin olla yhteydessä alhaisempaan maksimigreidiin, mutta nämä löydökset olivat epävarmoja. 

Vaikuttaa siltä, että normaalin, terveyden kannalta edullisen BMI-alueen (19-25) sisään mahtuvilla kiipeilijöillä alhaisempi BMI ei ole yhteydessä kovempaan kiipeilyn vaikeustasoon.

Kiipeilyn ja kehon painon yhteyttä tutkiessa olennaisinta lienee se, mikä on kiipeilijän voimataso suhteessa painoon, eli onko kiipeilijällä riittävästi voimaa hallita vartalonsa paino. Yläraajan puristusvoiman ja BMI:n välisen suhteen onkin havaittu ennustavan kiipeilijän suorituskykyä (Saul ym. 2019). Liian vähäisellä syömisellä voimatasojen ylläpitäminen ja varsinkin kasvattaminen saattaa olla mahdotonta ja siksi laihduttamisen sijaan on todennäköisesti huomattavasti järkevämpää panostaa voiman ja muiden kiipeilyssä tarvittavien ominaisuuksien harjoitteluun. Kiipeilyn kaltaisessa lajissa, jossa kehon painon ja voiman suhteen lisäksi myös taito-ominaisuudet, luovuus ja äärimmäisen kova yrittäminen ratkaisevat onnistumisen, riittävän syömisen mahdollistama hyvä olo ja treeniboogie ovat usein kehittymisen kannalta niitä kaikkein tärkeimpiä asioita.

Yhteenvetona totean, että kannattaa treenata kovaa, viisaasti ja hyvällä mielellä sekä syödä riittävästi, jotta se onnistuu. Normaalipainoiselle voiman sekä muiden kiipeilyn kannalta tärkeiden ominaisuuksien kehittäminen on olennaisempaa kuin laihuuden tavoittelu.

Lähteet & luettavaa:

Grønhaug, G. 2019. Lean and mean? Associations of level of performance, chronic injuries and BMI in sport climbing. BMJ Open Sport & Exercise Medicine 5:1.

Joubert, L., Gonzalez, G. & Larson, A. 2020. Prevalence of Disordered Eating Among International Sport Lead Rock Climbers. Frontiers Sports and Active Living| https://doi.org/10.3389/fspor.2020.00086

Montjoy, M., Sundgot-Borgen, J., Burke, L., Ackerman, K., Blauwet, C, Constantini, N., Lebrum, C., Lundy, B., Melin, A., Meyer, N., Sherman, R., Tenforde, A., Torstveir, M. & Budgett, R. 2018. International Olympic Committee (IOC) consensus statement on relative energy deficiency in sport (RED-S): 2018 update. British journal of Sports Medicine 52:11.

Ravi, S., Ihalainen, J., Taipale-Mikkonen, R., Kujala, U., Waller, B., Mierlahti, L., Lehto, J. & Valtonen, M. 2021. Self-reported restrictive eating, eating disorders, menstrual dysfunction and injuries in athletes competing at different levels and sports. Nutrition 13:9.

Saul, D., Steinmetz, G., Lehmann, W. & Schilling, A. 2019. Determinants for success in climbing: A systematic review. Journal of Exercise Science & Fitness 17:91-100.